Suomilimiitti
Suomilimiitti ei myönnä vielä tällä hetkellä uusia lainoja, eikä ole tehnyt niin 31.8.2019 lähtien, vaan sillä on kehitteillä uusi korkolakiin sopivalainatuote.
Tuote saattaa kuitenkin myöhästyä, sillä pientä turbulenssia on ollut ilmassa sen vanhojen lainojen korkojen takia. Ne kun tavallaan kiersivät aikaisempaa korkokattolakia, tosin laillisesti, mutta monet eivät sitä kuitenkaan ymmärtäneet – eivätkä ymmärrä vieläkään. Jatkuvat lainan lykkäykset, maksu- sekä lyhennnysvapaat sekä kaikki mahdollinen roikottaminen nostivat lainan korkoprosenttia huomattavasti, joka sai tietenkin aikaan negatiivista sanelmaa ja Suomilimiitti huijaus ei ollut sekään mikään harvinainen nimitys, vaikka kaikki korko oli ilmoitettu etukäteen mustaa valkoisella eli Suomilimiitti noudatti lakia asian mukaisesti.
Suomilimiitin kaltaisia palveluita
Tässä listausta erinomaisista vaitoehdoista, jos etsit nopeaa lainaa netistä. Ja parhaimman vastauksen (ja tulevaisuudessa myös kovan kilpailijan) antaa tähän nyt Ferratum Joustava sen max. 4000 € luottorajan joustoluotollaan, jonka korko ei ylitä 19,97 % ja lainassa 14 vrk ilmaista maksuaikaa sekä kuluttomat nostot kaikille.
Mukana on joustoluottoja, kilpailuttajia ja monen sorttista lainaa. Myös Bank Norwegian luottokortti kannattaa tsekata, sillä se toimii (luonnollisesti), kuin luottokortti (tai mikä vain joustoluotto) alkaen 500 € luottorajalla sinne 10 000 euroon asti. Näillä eväillä löydät 100 % varmasti juuri sinun tarpeille passaavan lainan, erityisesti, kun olet vähintään 20-vuotias ja luottokelpoinen. Edellinen Suomilimiitti-joustoluotto edellytti hakijaltaan 21 vuoden ikää.
Suomilimiitti kokemuksia
Suomilimiitistä kokemukset olivat erinomaiset, mutta palvelussa oli kuitenkin kääntöpuolensa, mutta vain niille, jotka eivät nähneet vaivaa ja lukeneet lainaehtoja. Lopullinen korko ei ollut ehkä helposti ymmärrettävissä, mutta kysyminen sekä valmiit vastaukset lukuisista lähteistä oli saatavilla. Mistään piilokuluista tai huijauksesta sitä ei voi missään tapauksessa syyttää, vaan Suomilimiittiä voi pelkästään kehua.
Antoihan se kaikille uusille asiakkaille mahdollisuuden lainata 2000 euroa tasas 0 euron kuluin jopa korkeintaan 60 vuorokauden pituisella lyhennysajalla.
Silti niin sanottuja hatereitä syntyi kuin sieniä sateella, vaikka osaan ehkä syytäkin, sillä KKV:n puolesta palvelu on saanut kyllä noottia ja ihan aiheesta. Mutta Suomilimiitti korjasi asian todella nopeasti ja kyseessä oli vain puutteellinen markkinointierhe eli ei mitään sen suurempaa. Nyt voidaan katsoa, mihin suuntaan sen uusi lainapalvelu tulee kehittymään ja ennen kaikkea, koska se saadaan ulos. Lupaus on tällä hetkellä vuoden loppuun, mutta päivät alkavat käymään vähiin.
Hiljaa kuitenkin hyvä tulee ja J.W. Yhtiöt Oy:n tiimin jäsenet ovat brändirakentamisen guruja!
Suomilimiitti – Asiakaspalvelu ja yhteystiedot
Jos sinulla on vanha Suomilimiitti vielä auki, suosittelemme vaihtamaan sen nyt viimeistään johon yläpuolella olevan taulukon lainoista ja maksamaan heti vanhan kalliin lainan sillä pois.
Mitä tulee asiakaspalveluun, voit tavoittaa sen vanhan lainan tiimoilta tai kysyä tietenkin mitä vaan.
Aukioloajat: Arkisin 08:00 – 20:00
Puhelin: 03-3399-3600
S-Posti: asiakaspalvelu@suomilimiitti.fi
Yritys- ja sen yhteystiedot
J.W. Yhtiöt Oy on suomalainen osakeyhtiö Y-Tunnuksella 1742521-6. Kotipaikkakuntana toimii Lahti, osoitteessa Aleksanterinkatu 17 B, 15110 Lahti.