Kilpailuta laina – Lainojen kilpailutus kannattaa aina

Kilpailuta laina aina ennen kuin haet sellaista, mutta tee nyt myös niin vanhalle nykyiselle lainalle. Kilpailuta laina aina vaikka kerran vuodessa ja säästät sadan prosentin varmuudellaLainan kilpailuttaminen on ollut aina järkevää, mutta korkojen laskun myötä (lakiuudistus syksyllä, 2019) se on entistäkin kannattavampaa. Kilpailutus on sääntö numero 1!

Vielä aivan liian moni maksaa lainastaan turhaan suurta korkoa, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä kilpailuttaa lainaa uudelleen sekä aloittaa säästämistä tässä ja nyt. Tarjoamme teille monta lainapalvelua ja -välittäjää, josta löydät varmasti nykyistä lainaa edullisemmin hinnoitellun lainan.

Kilpailuta laina ja pääset kiinni seuraaviin etuihin

Kun kilpailutat lainan ja olet ottanut sen ennen korkokaton tulemista, on sinulla on erittäin suuret mahdollisuudet säästää ihan tuntuvasti.

Tämä on korkokaton suurin tuoma etu eli kaikki henkilöt, joilla on ennestään laina tai lainoja auki, voivat myös hyötyä siitä Kilpailuttamisen hyöty ei siis koske vain henkilöitä, jotka hakevat uutta lainaa, vaan ihan kaikkia suomalaisia.

Edut ovat merkittävät, nyt kun nimelliskorko ei ylitä 20 % edes pienemmissä lainoissa. Meillä suuremmassa roolissa ovat pankkien tarjoamat lainat ja lainanvälittäjät, kuten Luotto.org -palvelu. Välittäjäpalvelut ovat nyt erittäin kehittyneitä tehden jatkuvaa kehitystä ja uuden edullisemman lainan kilpailutus vanhan/vanhojen tilalle sellaisen kautta onnistuu todella kätevästi.

Edut, joita lainojen kilpailutus tuo sinulle

Voit tehdä lainojen kilpailutuksen niin monessa palvelussa kuin haluat, eikä ole merkitystä haetko uutta lainaa vai haluaisitko laskea nykyisen lainan kustannuksia. Kaikki tämä onnistuu ja listasimme 4 syytä, miksi haluat kilpailuttaa lainan:

  • Säästät rahaa
  • Se ei maksa mitään
  • Voit tehdä sen ja aina uudelleen ja uudelleen
  • Aikaa siihen ei mene yli 10 minuuttia!

Tässä on ainakin neljä syytä, miksi lainat kannattaa kilpailuttaa, tärkeimpänä varmasti, että palvelut tarjoavat tätä ilmaiseksi, jonka jälkeen näet heti lainan kuukausierän sekä kokonaiskulujen kuihtuvan. Velallinen voi siis aloittaa säästämisen välittömästi tätä kautta: Kilpailuta laina nyt!

Muita hyötyjä on, että saat lainaa ilman vakuuksia kaikissa tapauksissa ja pelkästään tuloilla on merkitys koron suhteen sekä myös yleinen taloustilanteen kunto vaikuttaa siihen suoraan. Näin korot ovatkin hakijakohtaisia ja kaikille räätälöidään oma laina.

Vaihda vanha laina uuteen halvempaan

Niin, se on yhtä helppoa kuin miltä se kuulostaa!

Voit vaihtaa lennosta vanhan lainan tai jopa yhdistää monta pienempää vanhaa lainaa meidän yhteistyökumppaneiden kautta. Ja tiedätkö mitä? Saat tilallle uuden halvemman kilpailutetun yhden ainoan lainan niiden monien aikaisempien sijaan ja kaikki kuitataan uudella lainalla.

Tämä uusi kilpailutettu laina on koroiltaan, ehdoiltaan ja kaikilta ominaisuuksiltaan sinulle edullisempi sekä yksinkertaisesti parempi!

Kilpailuttaminen on säästövoitto – laske kulutusluoton korkoa

Kun kilpailutat lainat, joka onnistuu nykyään yhden hakemuksen lähettämisellä, näet helposti alimmat mahdolliset kulutusluottojen korot, jotka sinulle on tarjolla sille lainasummalle, jota olet kaavaillut.

Me suosittelemme laittamaan ilmaisen hakemuksen moneen palveluun, jotka kilpailuttavat valmiiksi lainatarjoukset teille. Homma pysyy tehokkaana, yksinkertaisena ja ilmaisena.

Vielä pienemmät korot lainoja kilpailuttaessa

Nyt kun kuluttajat pääsevät vielä nauttimaan entistä alemmista koroista, voit vielä puristaa viimeisetkin säästöt eli kilpailuta lainat, oli lainasumma mitä tahansa 500 – 70000 euron väliltä. Ei kannata siis hätkähtää, vaikka euriborit olisivatkin suuressa liikkeessä, koska monet lainat eivät ole tähän sidottuja ollenkaan. Lukuunottamatta pankin lainoja, joissa on usein 3kk Euribor + viitekorko -malli.

Muista, että nykyisen kulutusluoton kilpailuttaminen parempaan ja kustannuksiltaan edullisempaan vaihtoehtoon on mahdollista – ja erittäin kannattavaa.